Savot 2008

Viikko Pariisissa! Mikä huumaus!

Ajatus Pariisin matkasta palautti mieleen kuvaamataidonopettaja Bertta Leinon taidehistorian tunnit Ristiinassa. Muistelin merkittävien suomalaisten taiteilijoiden opiskelleen ja tehneen töitä Ranskan pääkaupungissa. Palautuipa mieleen muutaman siellä syntyneen maalauksen nimikin. Mitä oli se mehevä ja värikäs elämä, jota kulttuuriväkemme vuosisadan vaihteessa Seinen rannalla vietti?

Pohjoismainen taiteilijayhteiskunta kukoisti Pariisissa eritoten 1880-luvulla. Mukana olivat Suomen taiteen tunnetut nimet, Akseli Gallen-Kallela, Maria Wiik, Helene Schjerfbeck, Emil Wikström, Eero Järnefelt - kaikkiaan viitisenkymmentä taiteilijaa. Seuraavalla vuosikymmenellä Pariisiin lähtivät mm. Pekka Halonen, Ellen Thesleff ja Magnus Enckell. 1900-luvun alkupuolella kaupungissa asui ja työskenteli kolmisenkymmentä taiteilijaa, joukossa Hugo Simberg, Juho Rissanen ja Alwar Caven.

Kansainvälisessä joukossa viihtyivät maalareiden lisäksi myös kirjailijat, säveltäjät ja laulajat. Edelfelt sukkuloi sujuvasti Pariisin seurapiireissä. Laulajatar Jenny Spennert illasti ja tanssi esiintymisten jälkeen Maximissa. Niin suomalaiset kuin muutkin pohjoismaiset taiteilijat nauttivat viinistä, laulusta ja seurustelusta Rue Jacobin varrella sijainneessa Jesus Syrakin viinituvassa. 40 vuotta Pariisissa viihtynyt kuvanveistäjä Ville Vallgren oli paitsi merkittävä taiteilija, myös hyvä seuramies ja Jesu-Syrak-Orden-Samfund klubin suurmestari. Taiteilijaelämä ei kuitenkaan ollut pelkkää juhlaa. Se oli työtä ja arkea koleissa vuokra-asunnoissa ja toisinaan jopa nälkää.

Waltari viihtyi Pariisissa

Kovasti elämänsä aikana reissannut kirjailija Mika Waltari viihtyi Pariisissa erityisen hyvin. Ensimmäisen kerran hän oli kaupungissa vuonna 1927. Arki sujui tyypillisen taiteilijaelämän merkeissä. Asunto edullisessa pensionaatissa Seinen rannalla, ranskan opintoja ja ajanviettoa vasemman rannan kahviloissa, St. Michelin torin varren pikkubaareissa tai nautiskellen mustaa kahvia halleilla kuorma-ajurien kanssa. Kaupungin sykähdyttävä ilmapiiri ja elämän maku suorastaan humalluttivat Waltarin. - Minä tunsin koko olemuksessani jättiläiskaupungin hermojen värinän, kaiken sen synnin, turmeluksen ja intohimon (Mika Waltari: Suuri Illusioni 1928).

Waltarikin totesi aikoinaan saman minkä me nyt. Pariisissa pitää liikkua kävellen, lumoutua puistojen tunnelmasta, tutkia pikkukauppojen valikoimia, riemastua hurmaavan kahvilan löytämisestä, ihailla katujen varsilla leviäviä loputtomia hedelmäpuotien ja kukkaputiikkien värikkäitä rivejä. Kunnon kengät jalkaan, kartta kainaloon, kamera laukkuun ja menoksi. Kävelypäivä Pariisissa on elävä, värikäs ja elämänmakuinen taidenäyttely. Waltarin sanoin - Ensimmäinen viikko Pariisissa! Mikä huumaus! Kävellä, kävellä, kävellä ympäri, kävellä enemmän kuin kotona kokonaisen vuoden aikana. Jalat iltaisin täynnä helvetin tulta, mutta kaikki kipu unohtuu, kun edessä on aina uutta ja uutta.

Montmartren lumo

Kylämäisen tunnelmansa säilyttänyt Montmartre on Amelien kaupunginosa. Muistattehan sen Audrey Tautoun tähdittämän hurmaavan elokuvan, jonka Jean-Pierre Jeunet ohjasi. Leffan päähenkilö Amelie työskenteli Brasserie de 2 Moulin- ravintolassa ja pyrähteli pitkin poikin Montmartreta. Tämä Pariisin korkein kukkula on tunnettu historiastaan taiteilijoiden asuinpaikkana. Täällä ovat eläneet ja maalanneet Picasso, Renoir, Monet, Utrillo. Tyypillinen pariisilaiskatu Rue Lepic kukka-, juusto- ja leipäkauppoineen oli aikoinaan Vinvent van Goghin kotikatu. Säveltäjistä ainakin Chopin ja Debussy tallasivat Monmartren katuja.

Olavi Paavolaisen ohjeiden mukaisesti suunnistimme myös tutustumaan Montmarten laella sijaitsevaan hohtavan valkoiseen Sacré Couer- basilikaan. Paavolainen näet neuvoi Pariisin kävijöitä - Jos hänen rouvansa on hieman sentimentaalinen ja haluaa nähdä näköaloja kirkon tornista, kiipeävät he Sacré Couerin kupoliin. Me kiipesimme sentimentaalisina kirkonmäelle ihastelemaan komeaa näkymää. Jeesuksen pyhimmälle sydämelle omistettu kirkko on valmistunut 1891. Sen lähistöllä on turistien kansoittama, viehättävä Place du Tertre, jolla parveilevat muotokuvapiirtäjät ja rihkamakauppiaat.

Taiteilijoistamme Ville Vallgren asui ja työskenteli Montmartrella sekä hautausmaan vieressä että rue Gabriellen varrella. Parhaat työnsä Vallgren kuitenkin teki lähellä Riemukaarta olleessa ateljeessa. Havis Amanda valmistui vuonna 1905. Myös Gallen-Kallela asui Montmartella useassa osoitteessa.

Hekumallinen mylly

Montmartren kulmakunnan maamerkki Punainen mylly, Moulin Rouge rakennettiin 1855 varta vasten myllyksi jauhamaan ympäröivien peltojen viljaa kuten 29 muutakin lähistön myllyä. Charles Ziedler muutti 1899 myllyn tanssihalliksi. Paikasta tuli iloisen Pariisin symboli. Vielä tänäkin päivänä tunnetut, turistirihkamaan ahkerasti kopioidut Punaisen myllyn mainosjulisteet ovat Toulouse-Lautrecin käsialaa. Niissä poseeraavat myllyn kuuluisimmat can-can tanssijattaret La Goulue ja Jane Avril.

Punainen mylly tuli tutuksi myös suomalaiselle taiteilijajoukolle. Senaatin apurahan turvin Pariisissa työskennellyt Juhani Aho asui sen lähellä, Clichyn bulevardilla 1889-90. Ahon sanotaan löytäneen omimman kirjoitustapansa juuri Pariisissa, jossa syntyi teos Yksin. Kirjasta löytyy muun muassa kuvaus jouluillasta Punaisessa myllyssä. Kotimaassa kirjan eroottinen sävy herätti siveellisissä kirjallisuuspiireissä kovasti pahennusta ja pakotti valtiopäivät pohtimaan pitäisikö Ahon maksaa saamansa apuraha takaisin.

Edelfeltin henkinen kotikaupunki

Albert Edelfeltin taiteentekoa Pariisissa vauhdittivat erinomainen todistus Antwerpenin taideakatemiasta Belgiasta ja Adolf von Beckerin suositukset. Edelfeltin vuodet Pariisissa alkoivat niin ikään Montmartrella. Toukokuussa 1874 20-vuotias lupaava taiteilija asettui Rue de Carriérsilla sijaitsevaan taiteilijayhteisöön. Itse asunto oli vaatimaton, mutta puutarha ja näköala sitäkin kauniimmat. Myöhemmin samana vuonna Edelfelt muutti latinalaiskortteliin, lähemmäs taidekoulua, ja parin vuoden päästä rue Bonapartelle (24). Edelfelt sai vuokrattua huoneen edullisesti, sillä edellinen vuokralainen oli tappanut siellä rakastettunsa mustasukkaisuuden puuskassaan.

Rue Bonaparten ullakkoateljeessa syntyi yksi Edelfeltin rakastetuimmista töistä, Kuningatar Blanka. Maalaus hyväksyttiin vuoden 1877 salongissa yksimielisesti korkeimpaan ryhmään. Myös Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 esillä ollut teos sai lehtien kiittävät arvostelut. Pariisissa salonki-näyttely oli taide-elämän vuosittainen huippu, joka keräsi kolmisensataatuhatta kävijää. Näyttelystä painettiin kuvitettu katalogi. Salongin merkitys oli taiteilijoille suuri siksikin, että paikalla olivat myös taiteenostajat. Juuri Pariisin Salonki ja siellä myönnetyt palkinnot edesauttoivat Edelfeltin menestystä.

Edelfeltille Pariisista muotoutui henkinen kotikaupunki aina hänen elämänsä loppuun saakka. Suomessa hän piipahti vain kesäisin. Vaikka Edelfelt siirsi avioitumisensa jälkeen 1888 talvikotinsa Helsinkiin, hän ei luopunut vuonna 1880 vuokraamastaan avenue de Villiersin ateljeesta. Viimeisen kerran hän vieraili siellä vain hieman ennen kuolemaansa kesäkuussa 1905.

Lukemista:

Valkonen Tuulikki. Suomalaiset maalarit Pariisissa. Tammi 2005
Hava Jouko. Paras Pariisi. Fenix-kustannus Oy 1999
Taskuoppaat. Pariisi. WSOY
Markiewicz Katarina. Matkailijan Pariisi. Otava 2007
Pariisi - Otavan kartta + opas. Otava 2007

Tallenna/jaa